Alakuloisuus hallitsee minun persoonaani erittäin paljon ja sen kautta heijastan itseäni myös ympäristöön.

Nyt minulla on vaihe jossa jaksan keskittyä asioihin sekä luotan itseeni selkeästi enemmän. Tänään sain normaalia enemmän ideoita ja kykenin sosiaalisiin kanssakäymisiin itselleni tärkeiden henkilöiden kanssa.

Keskustelin erään minulle tärkeän henkilön kanssa ihmisuhde kuvioistani joissa minulla on tapana "pelata", tosin nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa en halunnut peliä vaan odotin asiasta jotain suurempaa.. toisin kävi. Opettelen nyt siis tästä suhteen tyngästä pois vaikka en niin haluaisi.

Tämä henkilö jonka kanssa puhuin kuuluu siihen vähemmistöön joihin koen luottavani hyvin suuresti, tiedän sen siitä että saan häneltä sen hetkisiin tunnetiloihini palautetta joka toisinaan pistää vihaksi mutta jota en hänelle kerro.

 

 

Perustin tämän sivun ollakseni itselleni ja kenties myös muille aivan rehellinen, siis kertoakseni kaiken mitä normaalisti salailen.

PAH!

Jatkan näemmä sitä täälläkin, en uskalla sanoa niitä asioita jotka ovat vaivanneet minua jo pidemmän aikaa. Ajattelen mielessäni että jos minut kuitenkin joku tunnistaa näistä kirjoituksista.. joku sanoisi että mitä sitten... minä vaan menen pelkästä ajatuksesta lukkoon ja rupean suodattamaan ajatuksiani sellaisiksi ettei niistä saa juuri mitään minulle haitallista irti. Eli kaikki mitä kirjoitan on tyhjän päiväistä ja tylsää.

No sulattelen ajatusta että voisin kaikesta huolimatta kertoa itsestäni tulevaisuudessa rehellisesti täällä.

 

 

 

Tänään ei tunnu ollenkaan samalta mitä eilen, sain kuulla että eräs terveydellinen asia joka on pidemmän aikaa vaivannut minua on pikkuhiljaa korjaantumassa.

Tosin olin aamupäivän hoitamassa asioitani ja olisin halunnut "räjäyttää" kaikki kanssa autoilijat pois tieltä, minun mielestäni heistä jokainen ajoi liian hiljaa ja vain kiusatakseen minua :)

 

  

Tulin katsomaan että olinkohan laittanut kaikki blogistani kohdalleen ja samalla huomasin saaneeni jo ensimmäisen kommentin.

Kiitos sinulle joka annoit positiivista palautetta, tuli tunne että jo sen vuoksi jaksaa innostua tästä asiasta ja kaivaa olemattomia kynäilijän taitoja esiin.

Joulu on lähestymässä, iloinen lasten juhla ei ainakaan minulle ole sitä.. päinvastoin se muistuttaa että isäni kuoli vuonna 1982 joulun aikoihin ja nyt sitten veljeni kuoli tämän vuoden alussa.

Itselleni tulee vain mieleen ketä on poissa ja kuka lähtee seuraavaksi. Joku voisi tässä kohtaa sanoa viisasti että kuolema on osa elämää mutta itse kun en ole oppinut luovuttamaan asioista on menetykset kohdallani aina vaikeita käsitellä.

 

Istun tässä töissä reilun viikon sairasloman jälkeen, olen juuri ruokatunnin lopuksi tehnyt tämän blogin itselleni... oikeastaan tietämättä miksi tämän tein?

No aika näyttää tuleeko tästäkään mitään, minä kun en ole kovin lyyrinen kaveri eli kynä hommat ei tähän mennessä olleet minun juttuni.